Ongelma ei aina ole siellä, missä se näkyy
Työpaikan arjessa sama ongelma saattaa toistua kerta toisensa jälkeen. Kiireessä tilanne korjataan nopeasti ja työt jatkuvat. Pian sama ongelma on kuitenkin taas edessä.
Silloin kannattaa pysähtyä kysymään: korjaammeko ongelmaa vai sen oiretta?
OSATTU-hankkeen työpajoissa olemme huomanneet, että ongelman todellinen syy löytyy usein muualta kuin sieltä, missä ongelma näkyy. Sen löytämiseen tarvitaan eri tehtävissä työskentelevien ihmisten tietoa ja kokemusta.
Kun kalusto päätyy korjaamolle liian myöhään
Eräässä yrityksessä kalustoa päätyi huoltoon usein vasta silloin, kun sillä ei enää voinut ajaa. Helppo johtopäätös olisi voinut olla, etteivät kuljettajat ilmoita vioista riittävän ajoissa.
Kun asiaa tarkasteltiin tarkemmin, ongelma löytyikin toimintatavasta. Huoltotarpeista ilmoitettiin WhatsApp-viesteillä, mutta ilmoitusten käsittely ei ollut systemaattista, vastuunjako oli epäselvä eikä ennakoivaa huoltosuunnitelmaa ollut.
Ratkaisuksi yritykseen nimettiin kalustovastaava koordinoimaan huoltoja sekä toimimaan kuljettajien, ajojärjestelyn ja korjaamon välisenä linkkinä. Tilanne parani.
Ongelma ei siis ollut yksittäisissä ihmisissä vaan tavassa, jolla työ oli järjestetty.
Pysähdy oireen kohdalla, etsi syy yhdessä
Kun sama ongelma toistuu työpaikalla, kannattaa kysyä:
- Missä ongelma näkyy?
- Missä se oikeasti syntyy?
- Ketkä tuntevat asian parhaiten omassa työssään?
Kun prosessia tarkastellaan yhdessä eri tehtävissä työskentelevien ihmisten kanssa, kokonaisuus tulee näkyväksi. Samalla henkilöstön osaaminen saadaan mukaan työn kehittämiseen. Tätä yhteiskehittäminen on parhaimmillaan.
Jos sama ongelma palaa jatkuvasti, älä siis kysy vain, miten se korjataan. Kysy, miksi se syntyy.
Lähteet
Pietsch, D., Matthes, M., Wieland, U., Ihlenfeldt, S. & Munkelt, T. 2024. Root Cause Analysis in Industrial Manufacturing: A Scoping Review of Current Research, Challenges and the Promises of AI-Driven Approaches. Journal of Manufacturing and Materials Processing, 8 (6): 277.
Senge, P.M. 1990. The Fifth Discipline: The Art and Practice of the Learning Organization. Doubleday.
OSATTU-hankkeessa tuemme logistiikka-alan pk-yrityksiä kehittämään työyhteisön toimivuutta, työhyvinvointia ja tuottavuutta osallistavan johtamisen ja yhteiskehittämisen keinoin.
27.10.2026: Lue lisää: Miksi ongelmat löytyvät harvoin sieltä, missä ne näkyvät? – Laurea Journal
